Kulttuurikeskuksissa juhlitaan Helsinki-päivää monipuolisella ohjelmalla
Helsinki-päivää juhlitaan vuosittain näyttävästi myös Helsingin kulttuurikeskuksissa. Kantakaupungista itään ja pohjoiseen ulottuvien kulttuurikeskusten ohjelmatarjonta on merkittävä osa rakkaan Helsingin syntymäpäiväjuhlia.
Helsinki-päivän vietossa on mukana kuusi kulttuurikeskusta, jotka kaikki ovat huomioineet Helsingin syntymäpäivän ohjelmasuunnittelussa oman alueensa ominaispiirteet sekä erilaisten helsinkiläisten toiveet ja tarpeet. Tervetuloa juhlimaan Helsinki-päivää kaupunkimme erilaisiin kulttuurikeskuksiin!
Annantalo klo 9–20
Päiväkodeille ja lapsiperheille on tarjolla monipuolista ohjelmaa: konsertteja, työpajoja, näyttelyopastuksia ja teatteria. Nuoret pääsevät tekemään katutaidetta Annantalon etupihalle sekä esiintymää Helsinki-päivän Open Mic-illassa Annantalon takapihalla.
Lisätiedot »
Kanneltalo klo 15–19.30
Kokoonnutaan yhteen Sitratorille juhlimaan kotikaupunkiamme! Race Horse Companyn sirkustaiteilijat keikkuvat kuolemanpyörässä, mutta me muut voimme nauttia omakehusta, hattarasta, pianomusiikista ja käsillä tekemisestä ilman huolen häivää. Tapahtumassa juhlistetaan myös Sitratorin uutta ilmettä – kannelmäkeläisten ideoimia ja Helsinki Urban Artin toteuttamia tuoreita muraaleja.
Lisätiedot »
Malmitalo klo 11–22
Helsinki-päivä Malmilla kutsuu sinut unohtumattomiin synttärikarkeloihin Malmitalon vehreällä takapihalla. Tunnelmaa värittävät saippuakuplat, taide ja mitä siisteimmät keikat: Stig, Mimmit, Finlanders ja touko. Luvassa myös Malmimarkkinat, taidetyöpajoja, yhteistä liikuntaa, Unelmien lavatanssit ja paljon muuta. Lisäksi pääset tutustumaan paikallisiin toimijoihin ja osallistumaan erilaisiin aktiviteetteihin Malmimarkkinoilla sekä Illallinen Malmin taivaan alla kutsuu alueen asukkaat syömään yhteisen ruokapöydän ääreen.
Lisätiedot »
Maunula-talo klo 18–20.30
Maunula-talon Helsinki-päivä on nykykansanmusiikin juhlaa! Kansainvälistä menestystä niittänyt kanteleartisti Maija Kauhanen tuo aukiolle yhden hengen orkesterin klo 19.30, joka tulkitsee väkevissä teksteissään eri-ikäisten naisten kohtaloita. Illan avaa klo 18 laulaja-lauluntekijä ja jouhikon soittaja Minsku Tammela yhtyeineen.
Lisätiedot »
Stoa Klo 16–20
Stoan Helsinki-päivässä ollaan perinteisesti ihan tanssissa upeiden artistien kanssa. Illan aloittaa todellinen tanssimusiikin konkari: Marko Haavisto & Poutahaukat. Iltaa jatkaa vahvalla soul-meiningillä Emilia Sisco & Northern Lights. Illan päättää Itä-Helsingin oma poika, rap-artisti Hassan Maikal. Lisäksi mukana on TARGET Helsinki, jonka upeat tanssijat nostattavat tunnelmaa musiikkiesitysten lomassa. Tapahtuman juontaa Johanna Storck.
Lisätiedot »
Vuotalo klo 14–19
Vuotorille kokoontuu niin pienet kuin suuretkin kaupunkilaiset nauttimaan vauhdikkaasta musiikista ja mahtavasta tunnelmasta. Jo’s Punch & Judy Show esittää nukketeatteria englanniksi sekä televisiosta tuttujen Mimin ja Kukun johdolla koetaan tanssia, tehtäviä, nukketeatteria ja taikatemppuja. Illan päättää Arpan esiintyminen. Paikalliset toimijat ja yhdistykset esittelevät toimintaansa koko päivän ajan.
Lisätiedot »
Kuva: Jiri Hilttunen