Siirry sisältöön

Info

Helsinki-päivä on koko kaupungin yhteinen juhlapäivä

Helsinki-päivää juhlitaan Helsingin syntymäpäivän kunniaksi aina kesäkuun 12. päivä. Silloin kaupunki on täynnä kaikille avoimia ja maksuttomia tapahtumia, joiden järjestämiseen osallistuvat yhdistykset, yritykset, seurat, organisaatiot ja aktiiviset kaupunkilaiset. Helsinki-päivää on vietetty vuodesta 1959 lähtien.

Helsinki-päivän tarjontaan mahtuu suuria ja pieniä tapahtumia, musiikkia, esittäviä taiteita, opastuskierroksia, näyttelyitä ja avoimia ovia sekä ohjelmaa lapsille tai vaikkapa vanhuksille.

Helsinki-päivän perinteisiin kuuluvat pormestarin aamukahvit, Stadin Kundin ja Friidun nimeäminen, vuoden kulttuuri, urheilu- ja ympäristöpalkintojen jakaminen sekä Helsinki-päivän vauvan juhlistaminen. Helsinki-päivä on lunastanut paikkansa juhla- ja tapahtumapäivänä, jota kaupunkilaiset osaavat odottaa ja jolloin lähdetään porukalla liikkeelle.

Kesällä 2020 Helsinki-päivää juhlittiin koronarajoitusten vuoksi poikkeuksellisesti ainoastaan verkossa Helsinki-kanavalla ja tapahtumanjärjestäjien kanavissa muun muassa somen välityksellä.

Tänä vuonna juhlistamme Helsingin syntymäpäivää Helsinki-päivän teoilla. Etsimme mukaan vaikuttavia ja kaupunkilaisia laajasti ilahduttavia tekoja, jotka voivat liittyä esimerkiksi kaupungin elävöittämiseen tai koristamiseen. Lisätietoja teoista ja hakuprosessista löydät täältä. Ideoi teko ja hae mukaan!

Helsinki-päivän ohjelmaa koordinoi Helsingin tapahtumasäätiö.