Laulua ja tanssia valokuvista
Tapahtuman esittely
Helsinki-päivänä Volker von Boninin valokuvia 1950–70-lukujen Helsingistä esittelevään Katse Helsinkiin -näyttelyyn on vapaa pääsy klo 11–17.
Klo 12 Kuvia Helsingistä
Sopraano Emma Hartikaisen ja pianisti Tanja Niirasen ainutlaatuisessa konsertissa kaupunki herää eloon sanoina ja sävelinä. Konsertti koostuu lyhyistä improvisoiduista kappaleista, joiden yhteinen nimittäjä on Helsinki. Sekä runot että musiikki ovat improvisoituja. Konsertin ja siinä kuultavien kappaleiden yhtenä inspiraationa ovat Volker von Boninin valokuvat Katse Helsinkiin -näyttelyssä. Yleisö saa aktiivisesti osallistua teoksen luomiseen ehdottamalla aiheita taiteilijoiden improvisaatioille.
Klo 14–17 Hymyile, Helsinki! – ääntä ja tanssia valokuvasta
Valokuvaaja Volker von Boninin nostalgiset otokset 1950–80-lukujen Helsingistä ovat innoittaneet uudenlaisen taiteidenvälisen elämyksen, jossa tanssitaide, äänitaide ja valokuva kohtaavat. Tanssija-koreografit Tiia Hämäläinen ja Jaakko Simola sekä äänitaiteilija Marika Hyvärinen luovat esityksen, joka levittäytyy Hakasalmen huvilan tunnelmallisiin saleihin. Yleisö voi liikkua omaan tahtiinsa näyttelytilassa, jossa tulee vastaan ainutkertaisia hetkiä ja kohtaamisia.
Kategoriat
Avoimet ovet, kierrokset ja näyttelyt, Musiikki, Tanssi, teatteri ja elokuvat
Tapahtuman tiedot
-
Aika:
-
12:00–17:00
-
-
Järjestäjä:
Helsingin kaupunginmuseo
-
Osoite:
Hakasalmen huvila
Mannerheimintie 13 B
00100 Helsinki -
Esteettömyys:
Tapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla.
Tapahtumassa on esteetön WC.
-
Esityskieli:
Suomi
-
Linkit: