Helsinki-päivää juhlittiin jälleen sadoin maksuttomin tapahtumin
476-vuotiasta Helsinkiä juhlittiin iloisissa tunnelmissa jälleen perjantaina 12. kesäkuuta, kun sadat maksuttomat tapahtumat kutsuivat nauttimaan kaupungista musiikin, tanssin, urheilutapahtumien ja luontoelämysten äärellä. Päivän kohokohtiin kuuluivat myös erilaiset Helsinki-päivän tunnustukset.
Helsinki-päivä tarjosi jälleen eri-ikäisille maksuttomia elämyksiä, kun eri puolilla kaupunkia nautittiin muun muassa huippukeikoista, lavatansseista, sirkustaiteesta, puisto- ja katujuhlista, sporttihaasteista, kirppispäivistä sekä avoimista ovista esimerkiksi maauimaloihin, Hanasaaren voimalaan, Stadionin kentälle, Linnanmäelle ja useisiin museoihin. Päivän ohjelmasta löytyi jokaiselle jotakin, sillä mukana oli lähes 300 tapahtumaa laidasta laitaan.
Helsinki-päivä käynnistyi tuttuun tapaan kaupungintalon aamukahveilla, jossa pormestari Daniel Sazonov tarjosi aamukahvit ja raparperipiirakkaa tuhannelle helsinkiläiselle. Aamukahvien jälkeen pormestari onnitteli Helsinki-päivänä ensimmäisenä syntynyttä vauvaa Naistenklinikalla. Päivän perinteisiin kuuluvat myös Stadin Friidun ja Kundin nimeäminen. Stadin Slangi ry:n myöntämät arvonimet saivat tällä kertaa Heini Lehtonen ja Antti Reini. Päivän aikana palkittiin myös useita ansioituneita helsinkiläisiä Helsinki-päivän mitaleilla ja kunnianosoituksilla.
Olitko mukana juhlimassa Helsinkiä? Kerro meille kokemuksistasi Helsinki-päivän ohjelmasta ja jaa toiveesi ensi vuoden juhlapäivälle. Vastaajien kesken arvotaan lippupaketteja Helsingin juhlaviikoille.
Vastaa kävijäkyselyyn >>
Tulevan vuoden Helsinki-päivän ohjelmasta kerrotaan tarkemmin keväällä 2027.
Kuva: Outi Neuvonen, kaupungintalon aamukahvit