Musiikkia puusta -konserttisarja / Tölöläb

Kuva: Tölöläb

Tapahtuman esittely

Tulevaisuus, toivo, puu ja musiikki. Musiikkia puusta -konserttisarja kutsuu mielikuvamatkalle puuarkkitehtuuriin pariin. Kesällä 2022 konserttisarja jatkuu kolmella Tölöläbin esiintymisellä Alusta-paviljongissa Arkkitehtuurimuseon ja Designmuseon välisellä piha-alueella. Tervetuloa mukaan!

Aikataulu
Sunnuntai 12.6.2022 klo 15.00–17.00 (Helsinki-päivä 2022)
Sunnuntai 21.8.2022 klo 15.00–17.00
Sunnuntai 28.8.2022 klo 15.00–17.00

TÖLÖLÄB
Tölöläb on vuonna 2014 perustettu helsinkiläinen elektronisen musiikin yhtye, joka tunnetaan ennakkoluulottomasta lähestymistavastaan kaikkea musiikkia kohtaan. Tölöläb on kutsunut yleisöään taipaleensa ajan erilaisiin esiintymispaikkoihin raitiovaunuista hiekkasärkkiin ja rock-luoliin. Yhtyeen tärkeä toimintamuoto on ollut kutsua vieraakseen eri musiikinlajeista ponnistavia muusikoita sekä muita taiteilijoita.

MUSIIKKIA PUUSTA -KONSERTTISARJA
Musiikkia puusta on viisiosainen sarja osallistavia musiikkiesityksiä, jotka tarjoavat kokemuksia puun äärellä. Sarja toteutetaan Arkkitehtuurimuseon ja ympäristöministeriön yhteistyönä osana Toivoa puusta -näyttelyn ohjelmaa. Arkkitehtuurimuseon päänäyttely Toivoa puusta käsittelee puuarkkitehtuuria siihen liittyvän toivon näkökulmasta. Näyttely on esillä Arkkitehtuurimuseossa 10.9.2021–10.4.2022.

OSALLISTUMINEN
Konsertit järjestetään Arkkitehtuurimuseon ja Designmuseon välisellä piha-alueella sijaitsevan paviljongin ympäristössä. Istumapaikkoja on rajoitetusti, ja ne sijaitsevat vaihtelevasti alueella. Tule siis paikalle ajoissa ja varaa itsellesi mieluinen paikka!

SAAVUTETTAVUUS JA TERVEYSTURVALLISUUS
Konsertit järjestetään suomeksi eikä niissä ole tulkkausta tai kirjoitustulkkausta. Alusta-paviljonki sijaitsee Arkkitehtuurimuseon ja Designmuseon yhteisellä sisäpihalla, joka on julkista kaupunkitilaa. Paviljonkirakennus ei ole yksi yhteinäinen tila, vaan koostuu erilaisista tiloista ja rakenteista. Rakennuksessa ei ole varsinaisia seiniä tai kattoa. Paviljonki on rakennettu pääosin savesta ja puusta sekä erilaisista kasveista ja istutuksista, joiden tarkoituksena on houkutella paviljonkiin myös hyönteisiä. Paviljonki on rakennettu epätasaisen mukulakivetyksen päälle.

Paviljonkirakennukseen on kolme eri sisäänkäyntiä, jotka ovat leveydeltään 113–134 senttimetriä. Sisäänkäynnit johtavat paviljonkirakennuksen keskelle, jossa on hyvin tilaa kääntymiseen. Paviljonkirakennuksen sisällä on muutama kapeampi reitti ja syvennys, jotka ovat leveydeltään 80–131 senttimetriä. Paviljonki rakenteiden päällä voi istua tai niitä voi käyttää laskutasoina. Varsinaisia tuoleja tai pöytiä tilassa ei ole. Lähin julkinen esteetön ja sukupuolineutraali WC sijaitsee Arkkitehtuurimuseolla.

Lue lisää Arkkitehtuurimuseon saavutettavuustiedoista

Lue lisää Designmuseon saavutettavuustiedoista

Arkkitehtuurimuseon turvallisemman tilan periaatteet

LISÄTIETOJA
Jemina Lindholm
Yleisötyövastaava
Arkkitehtuurimuseo
+358 45 7731 0476
jemina.lindholm@mfa.fi

Kategoriat

Avoimet ovet, kierrokset ja näyttelyt, Musiikki

Tapahtuman tiedot

  • Aika:

    • su 12.6.2022 15:00–17:00

  • Järjestäjä:

    Arkkitehtuurimuseo

  • Osoite:

    Alusta-paviljonki / Arkkitehtuurimuseon ja Designmuseon kesäpiha
    Kasarmikatu 24
    00130 Helsinki

  • Esteettömyys:

    Tapahtumaan ei ole esteetöntä pääsyä pyörätuolilla.

  • Esityskieli:

    Suomi

  • Linkit:

Sinua saattaa kiinnostaa