Betoniunelmia – ja muita näkymiä 1970-luvun arkkitehtuuriin

Kuva: Volker von Bonin / HKM

Tapahtuman esittely

Helsinki-päivänä Arkkitehtuurimuseoon on vapaa pääsy koko päivän ajan!

Kevään ja kesän päänäyttely, Betoniunelmia – ja muita näkymiä 1970-luvun arkkitehtuuriin, kutsuu elämykselliselle retkelle 1970-luvun Suomeen.

Tällä vuosikymmenellä unelmoitiin talouskasvusta, hyvinvoinnista ja tasa-arvosta. Lähiö oli monen töiden perässä kaupunkiin muuttaneen uusi kotipaikka. Nykyaikaisissa olohuoneissa nautittiin lisääntyvästä vapaa-ajasta televisiota katsellen. Arkkitehtien työhuoneissa yhteiskunnallisille unelmille annettiin konkreettinen muoto – tehokkaammin kuin koskaan aikaisemmin.

Näyttely avaa näkymiä 1970-luvun arkkitehtuuriin ja ajan ilmiöihin. Se kertoo aatteista ja yhteiskunnallisista edistysaskelista, jotka ohjasivat arkkitehtien työtä aikana, jolloin hyvinvointivaltiota rakennettiin, kaupungit kasvoivat ja asuntorakentaminen oli vilkkaimmillaan. Paljon vanhaa sai väistyä suurempien talojen ja tehokkaampien liikenneväylien tieltä. Teollinen, toistoa ja samankaltaisuutta korostanut järjestelmäarkkitehtuuri ja eri suuntiin laajeneva ruutukaava sopivat aikakauden yleispätevyyden eetokseen.

Betoniunelmia kutsuu aistimaan 1970-luvun henkeä. Se houkuttelee kuvittelemaan, miltä hyvin varusteltu, betonielementeistä rakennettu lähiökoti leikkipihoineen tuntui ensimmäisistä asukkaistaan. Esille nousevat 1970-luvun helmet eri rakennustyypeistä – teatterit, kaupungintalot, yliopistorakennukset, kirkot, tehtaat ja vesitornit. Näyttely haastaa pohtimaan, mikä on tämän peruskorjausikään ehtineen rakennuskannan arvo ympäristössämme nyt. Sen kautta avautuvat ajan arkkitehtuurin moninaisuus ja moniarvoisuus.

Betoniunelmia jatkaa Arkkitehtuurimuseossa menneiden vuosikymmenien arkkitehtuuria käsittelevien näyttelyjen sarjaa, jossa on nyt saavuttu 1970-luvulle asti. Sen ovat kuratoineet Arkkitehtuurimuseon tutkimuspäällikkö Petteri Kummala, näyttelyamanuenssi Jutta Tynkkynen ja tekniikan tohtori ja Aalto-yliopiston arkkitehtuurin vanhempi lehtori Anni Vartola.

 

Vuonna 1899 rakennettu museorakennus ei ole kaikilta osin esteetön. Museossa ei ole täysin liikkumisesteetöntä sisäänkäyntiä. Liikkumisesteisen kannalta paras sisäänkäynti sijaitsee museon sisäpihalla. Sisäpihan puoleisella ovella on kiviporras, jolle nousua auttaa metalliliuska. Ovi on lukossa ja sen avaamiseksi on soitettava summeria. Museon sisällä ovelta hissille vie luiska.

Lisätietoja Arkkitehtuurimuseon esteettömyydestä: https://www.mfa.fi/tule-meille/saavutettavuus/

Kategoriat

Avoimet ovet, kierrokset ja näyttelyt

Tapahtuman tiedot

  • Aika:

    • 11:00–18:00

  • Järjestäjä:

    Arkkitehtuurimuseo

  • Osoite:

    Arkkitehtuurimuseo
    Kasarmikatu 24
    00130 Helsinki

  • Esteettömyys:

    Tapahtumaan ei ole esteetöntä pääsyä pyörätuolilla.

    Tapahtumassa on esteetön WC.

  • Esityskieli:

    Suomi, ruotsi, englanti

  • Linkit:

Sinua saattaa kiinnostaa