Helsinki-päivä kiittää!

Helsinki-päivää juhlittiin koko viikonlopun 11.–12.6. lähes 150 maksuttoman tapahtuman voimin. Aurinkoinen sää helli juhlijoita Helsingin syntymäpäivänä, ja tapahtumat keräsivät runsaasti yleisöä niin keskustan alueella kuin muuallakin Helsingissä.

Lauantai-iltana Illallinen taivaan alla kokosi tuhatkunta kaupunkilaista kippistämään yhdessä Helsingille. Yli 400 metriä pitkä pöytä kattoi lähes koko Pohjoisesplanadin, ja piknik-illalliseksi oli katettu niin kesäisiä salaatteja kuin kakkujakin.

Kaupunginosakeikkoja juhlittiin sunnuntaina muun muassa Maunulassa, Itäkeskuksessa, Vuosaaressa, Malmilla ja Kontulassa. Mimmit tanssitti lapsia Maunulassa, Virve Rosti nosti tunnelman kattoon Kustaankartanossa ja Mikael Gabrielin keikka veti Ala-Malmin puiston täyteen. Espan lavan OAF Stagen ohjelman päätti brittiläisen Drag Syndromen riehakas show.

Viikonlopun aikana syntyi myös Helsinki-päivän vauva, nautittiin aamukahveista ja raparperipiirakasta kaupungintalolla, palkittiin Stadin Kundi ja Friidu ja jaettiin joukko Helsinki-päivän mitaleita ja palkintoja. Helsinki-päivänä pääsi lisäksi esimerkiksi liikkumaan ja nauttimaan kaupunkiluonnosta eri tavoin.

Olitko mukana? Anna palautetta ja kerro toiveesi Helsinki-päivän juhlimiseen. Vastaajien kesken arvotaan lippupaketteja Helsingin juhlaviikoille.

Tulevan vuoden Helsinki-päivän ohjelmasta kerrotaan tarkemmin keväällä 2023.

Kuva: Petri Anttila