Helsinki-päivän tuotantorahan saajat 2018 on nyt valittu!

Helsinki-päivänä juhlitaan Helsingin syntymäpäivää sadoin ilmaistapahtumin, jotka ovat kaupunkilaisten omaa käsialaa. Kaupunki tukee joka vuosi rakastetuimpia ja kekseliäimpiä Helsinki-päivän tapahtumaideoita myös pienillä tuotantorahoilla.  Helsinki-päivän ohjelmahaku tapahtuu aina alkuvuodesta. Ohjelmahaussa voi hakea samalla toimintastipendiä oman Helsinki-päivän tapahtuman toteuttamiseen. Toimintastipendien saajista päättää vuosittain vaihtuva Helsinki-päivän ohjelmaraati.

– Viime vuotisessa tuotantorahahaun uudelleenlanseerauksessa onnistuttiin hyvin ja se näkyi myös tänä vuonna runsaana hakemusmääränä. Saimme ennätyksellisen paljon (95 kpl) erinomaisia ja upeita Helsinki-päivän ohjelmaehdotuksia. Tänä vuonna vaikea tehtävämme olikin jakaa tästä määrästä 20 000€ rajallinen tukisumma mahdollisimman monen tapahtuman kesken. Raadille tärkeää oli painottaa tapahtumien alueellisuutta niin, että ne jakaantuvat monipuolisesti ympäri kaupunkia, kertoo Helsinki-päivän tuottaja Marianne Saukkonen.

Ohjelmahaku päättyi tuotantorahan osalta 31.3. Tapahtumia voi kuitenkin vielä ilmoittaa mukaan ohjelmaan verkkosivuille 5.6. saakka täällä


Helsinki-päivän 2018 ohjelmaraatiin kuuluivat:

  • Jani Alanen, Helsingin Nuorisoneuvosto
  • Kristiina Backberg, viestintäpäällikkö, Helsinki Missio
  • Jaakko Blomberg, tuottaja ja kaupunkiaktivisti, Helsinki Urban Art ry
  • Fedja Kamari, Radio Helsinki / Töölön Ketterä
  • Nasima Razmyar, apulaispormestari, Helsingin kaupunki
  • Sebastian Weckman, Informations- och kontaktchef, Föreningen Luckan r.f.
  • Erja Yläjärvi, toimituspäällikkö, Helsingin Sanomat
  • Marianne Saukkonen, tapahtumatuottaja, Helsinki Marketing

Seuraaville tapahtumille on myönnetty toimintastipendi Helsinki-päivän 2018 tapahtuman toteuttamiseen:

  • Love Signs
  • DildoBingo Kallion kirjastossa
  • Beat That!
  • Jätkäsaari Block party
  • Salaisen puutarhan syreenijuhla
  • KeiDas
  • Surinaparaati 2018
  • Fillaripianistin Lippakioskikiertue
  • Maija Lepakkonen -supersankarityttö tanssiteatteriesitys lapsille ja lapsiperheille
  • Korjaamo Open Air Karaoke
  • Orkestar Strada- paraati
  • Kiertävä kotieläintila
  • Helsingin taivaan alla – Observatorio Helsingissä
  • Mosa Vintage Market
  • Satakielikierros
  • Arkkitehtuurikävely Pihlajamäessä
  • Kasvien ihmeellinen maailma
  • STADIN TIETOVISAMESTARI – STANS FRÅGESPORTSMÄSTARE
  • Jakis Color RUN
  • Vesibussikiertoajelu Lauttasaaren maisemissa
  • Akvarellimaalausta Rhodopuistossa vasta-alkajille

Lisäksi olemme sopineet tapahtumayhteistyöstä seuraavien tapahtumien kanssa;
SuomiPopin Helsinki-päivän konsertti, Kontulan Ostarifestari, Maalla Kaupungissa, Illallinen Helsingin taivaan alla sekä Jurttasauna.

Jaa

Jaa tämä linkki ystävillesi